torstai 28. heinäkuuta 2016

Asuntomessujen ilta Pruukinrannassa sekä työhuone/vierashuone

Kotiuduttiin juuri Asuntomessujen illasta Pruukinrannasta. Messut oli siis tänään poikkeuksellisesti auki ilta kymmeneen. Ihmisiä oli paljon paikalla :)



Yksi tapahtumanumeroista oli Stunt Freaks Teamin järjestämä stunt show rannalla. Show sisälsi muun muassa moottorikelkalla ajoa Kyrkösjärvessä :)








Shown räjähdystehosteet saivat tämän kuvaajan säpsähtämään kuvanottohetkellä, joten siitä johtuu epätarkka kuva.. Painoin sentään nappia suht oikealla hetkellä.. :D


Show sisälsi myös moottoripyörällä tehtyjä korkeita ja näyttäviä hyppyjä räjähdysten saattelemana. Illan aikana messuravintolassa oli tarjolla kokonaisena grillattua sikaa, ja esiintyjänä toimi muun muassa Etelä-Pohjalainen yhtye Rehupiikles :) 

Oli aivan ihana tutustua myös jälleen uusiin naapureihin :)

Kun kello koitti kymmenen, ja olimme jo lähdössä talolta pois, niin sain idean.. Päätin kuvata tänne blogiin meidän työ-/kirjasto-/ vierashuoneen, sillä siitä en ole epähuomiossa vielä kuvia tänne juurikaan laittanut, eikä messuvieraatkaan tuohon huoneeseen kunnolla Roihulla käydessään pysty kulkureitin ja aitojen vuoksi näkemään.


Tässä messuvieraiden silmin esitettynä näkymä työhuoneeseen eteisen suunnalta. Ei siis paljoakaan.. Tapetin pystyy näkemään peilin kautta.. :D


Tässä näkymää ulko-ovelta työ-/vierashuoneen kautta olohuoneeseen ja terassille asti.. Huoneen eteisen puoleisessa oviaukossa on lasiovi, jota ei kuitenkaan kuvassa näy. Olohuoneen puoleinen aukko on leveä, jossa on yliojentuvat lasipariovet. Uskoisin, että tämän huoneen ovet tulevat olemaan lähes aina auki. Kiinni ollessaankin lasiovet mahdollistavat avaran näkymän eteisestä terassille asti :)


Jätimme Ilonan kanssa tämän huoneen sisustamisen aika minimiin, koska messuvieraat eivät suoraan pysty huoneeseen näkemään.. Kyseinen huone on kalustettu lainahuonekaluin. Itse aiomme laittaa messujen jälkeen ikkunan eteen työpöydän ja ikkunan vastakkaiselle seinälle vuodesohvan yövieraita varten :)




Sain jo kauan sitten idean tämän huoneen valaistuksesta. Halusin kattoon upotettavat spotit ympyrän muotoon..


Ympyrän muotoa toistaa lattialle hankkimamme matto :)


Sitten kuvaa toisesta suunnasta eli olohuoneen puoleisten pariovien puolelta..



Eilen kävin äitini kanssa huonekaluostoksilla. Aikataulu kävi ennen messuja niin tiukaksi, että muutamat huonekaluhankinnat jäi ajanpuutteen vuoksi tekemättä. Eilen hankin portaikon alle säilytysjärjestelmän ja pojan huoneeseen vaatesäilytyslipaston. En halunnut pojan huoneeseen mitään isoa kaappia tilaa viemään vaan koin, että juuri lipasto on se, mikä sinne huoneeseen sopii parhaiten. Edellä mainituista juttelen lisää kuvien kera sitten, kun Asuntomessut on ohi, ja olemme päässeet muuttamaan!

 Enää reilu viikko messuja jäljellä! 
Apua.... outoa... jopa epätodellinen olo..
Kaksi vuotisen projektin todellinen loppuhuipennus eli muutto uuteen kotiin alkaa häämöttää jo siis ihan nurkan takana. Jännittää melkeinpä enemmän, kun ennen messuja! :D Hassua tässä vaan on se, etten osaa vieläkään yhtään ajatella, että Roihusta tulee meidän koti ihan oikeasti.. 
.........
:)

-Sanna-

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Ihmeen vähän ahdistaa.. :D

Lehdistö- ja avajaispäivistä jäi omat postaukset tekemättä.. Kiireisiä ja mukavia päiviä olivat molemmat :) Lehdistöpäivänä olin melko paljon paikalla Roihussa, mutta avajaispäivänä koin jo, että olen mieluummin muualla :D







Nyt ovat messut olleet käynnissä jo sen verran kauan, että voin sanoa kuten otsikossa tulikin jo tokaistua! :D Tieto siitä, että tuhannet ihmiset käyvät päivittäin meillä, voisi saada kropassa aikaan vilunväristyksiä ja hampaissa kalinaa... Mutta ei... Hyvin rauhallisin mielin kirjoittelen tätä postausta juuri lomareissulta palanneena :) Se on myönnettävä, että lomareissulle oli lähdettävä... Kun on lähellä, niin ajatukset ovat koko ajan Pruukinrannassa. Kun on muutaman päivän kauempana, niin on huomattavasti helpompi nauttia lomasta ja muista ajatuksista :) 

Suuret kiitokset ja halaukset joka ikiselle messuilla käyneelle, jolta olemme saaneet positiivisia kommentteja Villa Roihusta! ♥ Kyllähän se mieltä lämmittää, jos joku muukin pitää siitä, mitä me rakastamme :) Olen paljon puhunutkin siitä, että Villa Roihun sisustus ei niin vastaa sitä, minkä koen nykypäivän ja viime hetken trendiksi, mutta se on kaikkea sitä, mistä me pidämme, ja sehän taitaa tärkeintä ollakin, vaikka messutalo onkin kyseessä. Roihu taitaa muuten olla messujen ainoa talo, jossa on pyöreä ruokapöytä! Rottinkiakaan en hirveästi muissa kohteissa ole nähnyt.. Seuraan paljon sisustusblogeja, ja omat mieltymykseni ovat tuleet jo huomattavan matkan maalaisromanttisuudesta modernimpaan suuntaan ehkä juuri blogien niin kauniiden modernien sisustuksien ansiosta. Toisaalta kuitenkin se oma "punainen lanka" on säilynyt ja säilyy edelleenkin ilman trendihuonekaluja. Rottinki ainakin on ja pysyy :)




Palatakseni kuitenkin vielä tämän postauksen otsikkoon, olen miettinyt, että miksi tuhansien ihmisten talsiminen meillä ei niin ahdistakaan. Olen ilokseni huomannut, ettei se talo taida mennäkään pilalle, eikä ne erään yön painajaisissa näkemäni graffitit ja suuret reiät seinissä toteudukaan :D Toki olen varautunut siihen, että tapetointi- ja maalaushommia messujen jälkeen todennäköisesti tulee olemaan, mutta se on ihan ok :) Lisäksi rauhallista mieltäni on edesauttanut Roihulla Asuntomessujen ajan työskentelevät mukavat ja aikaansaavat tytöt Jenny, Fanni ja Emma, joiden kanssa yhteistyö sujuu paremmin kuin hyvin :)


Vielä on aikaa vierailla Asuntomessuilla!! Suosittelen lämpimästi kaikille :) Roihun läheisyydessä on ravintolateltta, jonne voi mennä välillä huilailemaan, ja jatkaa taas kierrosta pienen tauon jälkeen :) Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin sanoa, että taloja on niin paljon, että tauko/tauot ovat tarpeen. Näin messuista pystyy saamaan mahdollisimman paljon irti.. :)

Huomenna olisi allekirjoittaneella tarkoitus suunnistaa Asuntomessualueelle. Kierrämme mieheni kanssa taloja, ja palloilemme myös Roihun läheisyydessä. Tulkaa siis ja kiskaiskaa hihasta, jos satutte samoille kulmille yhtäaikaa.. :)

Seuraavana vielä melko kattava kuvakooste meiltä.. :)



































-Sanna-